mainos

mainos

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Uppoavan laivan taktiikka ja resursoinnin mahdottomuus.


Tällä kertaa kirjoitukseni aiheena on resursointi. Ja lähinnä se, miten tämäkin asia kustaan huolella.  Mikähän vittu siinäkin on olevinaan niin vaikeata, että kun projektiin X kiinnitetään henkilöt Y ja Z, niin ei niitä siitä projektista mihinkään viedä, ennenkuin hommat on hoidettu.

Mutta eihän tämä näin toimi. Turha luulo. Jokainen it-projekteissa mukana ollut on varmasti todistanut tilannetta, jossa yksi tai useampi projektin onnistumisen kannalta kriittinen henkilö on viety kesken kaiken muihin hommiin. Tämä tehdään kysymättä esimerkiksi projektipäälliköltä mitään. Perusteluna käytetään yleensä sitä, että jokin toinen projekti on helvetillisissä vaikeuksissa ja sinne on pakko saada juuri tämä henkilö pelastamaan tilanne. VOI VITTU. Eikö ne saatanan kauluspaitapellet tajua, että kun se paras henkilö viedään johonkin muuhun hommaan niin se projekti, josta tämä henkilö viedään, kusee samalla tavalla kuin tämä toinen jo uppoamassa oleva. 

Uppoavan laivan taktiikka on näköjään se paras taktiikka. Projektit päästetään luisumaan siihen pisteeseen, että jokin älytön ratkaisu on tehtävä, jotta jotain voitaisi pelastaa. Mutta tästä päästään siihen kierteeseen, että kaikki projektit alkavat kusta hiljalleen. Ja voimalla. Lopulta firmalla on pari titanicia ja muutama estonia. Ihmisiä siirrellään projektista toiseen aina, kun tulee jotain ongelmia. Kohta on sellainen suo selvitettävänä, että siitä ei selviä kukaan. Ja asiakas kiittelee. Bonarit peruttu.

Ei näitä hommia näin ratkota. Järki käteen taas vittu. Tämän takia projektissa on se projektipäällikkö, joka mm. SEURAA projektin ETENEMISTÄ, RISKEJÄ, AIKATAULUA ja muita tärkeitä projektin asioita. Toki on totta se, että eihän tämä pelkkä seuranta mihinkään riitä. Pitää osata tehdä myös ratkaisuja ja päätöksiä ajoissa. Nimenomaan A J O I S S A, niin ettei mitään katastrofia pääse syntymään. 

Joissain tilanteissa on tietenkin pakko tehdä mm. se ratkaisu, että joudutaan etsimään lisää työvoimaa projektille. Mutta tämäkin olisi voitu välttää. Nimittäin, jos tällaiseen tilanteeseen joudutaan, alkuperäinen suunnittelu on tehty päin helvettiä. Ei ole osattu arvioida työmääriä. Taaskaan. Ei sekään ole mitään vitun rakettifysiikkaa, kun siihen käytetään aikaa tarpeeksi ja pilkotaan tehtävät tarpeeksi pieniin palasiin, mitään ongelmaa ei ole. Tietenkin pitää osata löytää ne oikeat henkilöt oikeisiin tehtäviin. HUHHUH, onpa mahdoton tehtävä.

Sitten on vielä tämä monelle tuttu skenaario, että yhdelle henkilölle on lyöty töitä liikaa. Tätäkin tapahtuu aivan liian usein. Joku on resursoitu kuukaudeksi varauksella 150% ja toinen sitten valittelee, että ei ole tekemistä. On se kyllä perkele ihme, miten yksinkertaiset asiat voivat olla yleensä niin vitun vaikeita. Tässäkin tapauksessa on monesti tilanne se, että henkilö jolla on liikaa töitä, on tämä "firman paras arkkitehti" tai "maailman paras suunnittelija" ja projekti johon hänet nimitetään muiden hommien lisäksi, on taas maailman kriittisin ja siihen on pakko saada paras mies. Voi vittu, kun ihan päätä särkee ja ahistaa tuommonen paskanjauhanta.

Jos on projekteissa tilanne tuollainen että porukalla on liikaa töitä ja jotain henkilöä kuormitetaan liikaa, niin missähän on vika. Voisiko olla mahdollista että projektit on ensinnäkin suunniteltu jälleen kerran päin vittua. Ei ole huomioitu riittäviä resursseja ja sitä, että ihmisiä tässä ollaan eikä mitään helvetin robotteja. Toinen syy voisi olla se, että firmassa ei ole tarpeeksi työntekijöitä. Niitähän saa kyllä, kyllä Suomessa työttömiä it-osaajiakin riittää. Varsinkin nyt, ja tulevaisuudessa vielä enemmän.

torstai 5. maaliskuuta 2009

Tarjouskilpailu - suuri kusetus

Kansa odottaa blogille jatkoa, ja tässä sitä tulee. Muistin vihdoin salasanani, niin nyt on hyvä jatkaa.

Kuten otsikko kertoo, tämän kertainen aihe koskee tarjouskilpailua, ja sitä kuinka asiakasta kusetetaan niin huolella, että ei mitään rajaa. Kun asiakas X lähettää tarjouspyynnöt uudesta mahtavasta ideastaan toimittajille Y, Z ja W, samalla hetkellä alkaa armoton kusetus.
Joka vitun toimittaja yrittää saada tarjouksesta niin edullisen, että he voittavat tarjouksen. Eipä tässä mitään, mutta asiakas toki luulee, että tarjouksessa esitetyt työmäärät ja hinnat oikeasti ovat realistisia. Paskat, sanon minä!

Hommahan menee oikasti toimittajien puolella niin, että halutaan vaan saada sopimukseen nimet alle hihasta ravistetuilla työmäärillä, jotta saadaan projekti/hanke ja voidaan sitten sujuvasti muutospyynnöillä tai muilla keinoilla hinata työmääriä reilusti ylöspäin projektin aikana. Lopputulos projekteissa on tietenkin jotain aivan muuta, mihin asiakas alunperin oli varautunut.

Onko tämä reilua? Kysynpähän vaan. Suuri osa asiakkaista taitaa olla niin sinisilmäisiä vielä, että oikeasti luulevat ja uskovat saavansa järjestelmän tarjouksessa sovittuun hintaan. Todellisuus iskee lopuksi päin näköä, ja itkuhan siitä pääsee.

Ongelmana tässä asiakkaan kannalta on tietenkin se, että osalla heistä ei ole helvetinkään hajua koko projektin realistisesta aikataulusta, kustannuksista ja resurssitarpeista. Tätä asiaa toimittajat käyttävät sumeilematta hyväkseen. Välillä sitä miettii, että missä on moraali. Tainnut kadota kuin pieru saharaan. Uutta kuplaa puhalletaan.

Toinen pointti on se, että mikäli kyseessä on esimerkiksi pilottiprojekti, toimittajilla on katse tiukasti jo tulevaisuudessa eikä toimittajaa kiinnosta paskan vertaa oikeasti koko pilotti. Tämän takia tehdään lähes ilmainen tarjous asiakkaalle pilotista ja tehdään se mahdollisesti reilulla tappiolla. Asiakas hurraa. Tyytyväisiä ilmeitä, selkään taputtelijoita riittää. Bonarit tilille, rapukestit toimittajalle. Toimittaja hykertelee norsunluutornissa myös tyytyväisenä. Miksi?

Vastaus on erittäin yksinkertainen. Pilotti tehtiin, takkiin tuli reilusti, MUTTA. Pilotin jälkeenhän se tekeminen vasta alkaa, ja kun on saatu tukevasti jalka oven väliin, alkaa armoton kusetus jälleen. Vedetään katteet kohdalleen, saadaan pilotin tappio katettua ja käteen jää reilu voitto. Toimittaja haluaa asiakkaalle pallon jalkaan, hommat tehdään niin, ettei asiakkaalla ole muuta vaihtoehtoa jatkoprojektien toimittajaksi, jolloin voidaan käytännössä sanella aikataulut ja hinnat. Ja voitte arvata, että toimittaja on tyytyväinen. Hyvin hoidettu. Toimittajalle on taas rahantulo turvattu useiksi vuosiksi ja sama tointatapa jatkuu. Arviot tehdään, jotka toki ylitetään, aikataulut venyy ja paukkuu (mukamas perustelluista syistä), mutta asiakas ei voi muuta kuin puristaa kättä nyrkkiin. Ja itkeä.

Tässä kohtaa joku voisi luulla, että asiakashan voisi yrittää vaihtaa toimittajaa vaikka kesken hankkeen/projektin. Mutta tässäpä se juju piilee, jos tähän leikkiin lähtee tappiot vaan kasvavat asiakkaan puolella. Uuden toimittajan "sisäänajo" kestää helvetin pitkään, maksaa vitusti euroja ja kaikki pitää pahimmassa tapauksessa tehdä uusiksi. Näin ollen koko bisnes kuivuisi kasaan. Uudella järjestelmällä saavutettavat hyödyt on jo siinä vaiheessa syöty, koska hanke tulisikin maksamaan N kertaa enemmän kuin oli suunniteltu.

Pallo jalassa on mukava olla.